Miksi innovaatiostrategia (2008) ei toteutunut?

Suomea varten valmistui uusi upea, entistä hehkuvampi innovaatioita edistävä strategia loppuvuonna 2008. Sen voi lukea täältä. Tasan vuosi sen jälkeen valmistui kansainvälinen raportti (Etlatieto), jossa todettiin, että tuo innovaatiojärjestelmä ei toimikaan. Se on tehoton ja kulut menevät muun muassa muualle kuin yrittäjille.

EtlaTieto uutisoi selvityksen syntyessä 28.10.2009:
Suomalainen tutkimus- ja innovaatio-järjestelmä on suurten uudistusten tarpeessa
Heikoiksi kohdiksi mainitaan:

1. Tutkimus- ja innovaatiojärjestelmä on hajanainen ja heikosti kansainvälistynyt
2. Alueellinen ulottuvuus on vahva, mutta heikosti kansalliseen politiikkaan nivottu 
3. Tutkimus- ja innovaatiopolitiikka kokeilevampaan toimintatapaan ja riskinottoon
4. Yliopistouudistuksen jälkeen siirryttävä korkeakoulusektorin uudistamiseen 

Positiivista sen sijaan oli, että Suomessa on valmiutta tutkimus- ja innovaatiojärjestelmän uudistamiseen. Hyvä vinkki ehdotuksessa oli mm. seuraava:

Suomen talous on monilla sektoreilla lähellä teknologian ja tuottavuuden eturintamaa, minkä vuoksi tutkimus- ja innovaatiopolitiikassa tulisi siirtyä nykyistä enemmän kokeilevaan ja suurempaa riskinottoa sisältävään toimintatapaan.  

Kriittisiä arvioita kaivataan nyt meiltä kaikilta. Ainakin yrittäjiltä!
Nyt meillä kaikilla suomalaisilla on mahdollista palata tuon ohjelman pääpiirteisiin ja miettiä oliko suunnitelma jotenkin virheellinen. Jälkiarvion tekeminen on viisasta, sillä virheistä voimme tottakai oppia. Sitten kun tehdään seuraavaa innovaatiostrategiaa tai muuta kehitysohjelmaa, ei samoja virheitä kannata tehdä uudestaan. Virheet maksaa aina tavallinen kansalainen, sekä ne yrittäjät, jotka tunaroinnin takia eivät saakaan hankkeitaan käyntiin! Katson nyt olevani oikeutettu heittämään ensimmäisen kiven!

Kymmenen tärkeintä toimenpidekokonaisuutta (julkaistu 28.10.2008)
Seuraavassa 10 kohdan listassa sinisellä on kohdan nimi, sitten pienellä fontilla alkuperäinen seloste sille ja alinna perusfontilla kirjoittamani arvio 5.12.2009.

1) Uudistetaan valtionhallinnon konserniohjaus systeemisten uudistusten edelläkävijäksi maailmassa. 

Laajennetaan talouspoliittinen ministerivaliokunta valtiokonsernin strategisen johtamisen foorumina toimivaksi talous- ja innovaatiopoliittiseksi ministerivaliokunnaksi. Kehitetään hallitusohjelmasta entistä selvemmin systeemisiä uudistuksia tukeva strategisen tason asiakirja. Muodostetaan tiede-, teknologia- ja innovaatiopolitiikan suuntaamisen, seurannan, arvioinnin, ja yhteensovittamisen tueksi tutkimus- ja innovaationeuvosto, joka korvaa tehtäviltään ja kokoonpanoltaan suppeamman tiede- ja teknologianeuvoston. Luodaan kansallisten painopistevalintojen valmistelua ja ylläpitämistä varten ennakoinnin tuloksia hyödyntävä, läpinäkyvä ja laajasti vuorovaikutteinen prosessi.

Onpa kova tavoite - päästä heti edelläkävijäksi. Systeemisyydellä tässä tarkoitetaan varmaan (selosteen kohdan 4 mukaisesti) palvelujen kattavuutta kattamaan myös vähiten kehittyneet yhteiskunnan alueet. Toisaalta juuri todettiin arviossa, että kun Suomi oli ICT-alalla maailman kärkiyrityksiä v. 2000 (uusi mersu), nyt ollaankin tiputtu Viron ja Meksikon taakse vajaassa 10 vuodessa. Kehitys on mennyt väärään suuntaan. Systeemisuuden soveltamin saattaisi tässä korpimaassa maksaa liikaa, eikö kannata panostaa järkeviin kohteisiin, jotka tuottavat hyötyö?


2) Muodostetaan Suomeen uudistumiskykyisiä sisällöllisiä ja alueellisia osaamisen keskittymiä.

Kehitetään strategisen huippuosaamisen keskittymien vahvistumista ja vaikuttavuutta palvelevat rahoitus- ja toimintatavat. Luodaan kansallisten sisältövalintojen ja alueiden strategisten vahvuuksien pohjalta alueellisia innovaatiokeskittymiä, joiden toimintaympäristöt ovat maailmanluokkaa. Sovitetaan
yhteen erilaiset innovaatiotoiminnan keskittymille tarkoitetut rahoitusohjelmat. Käytetään osaamiskeskittymiä perustana Suomen houkuttavuutta lisääville kansainvälisille markkinointi- ja brändinhallintatoimille. 

Paikalliset keskukset voivat hajauttaa resursseja liikaa. EtlaTiedon arvion mukaan niitä ei saatu nivottua kansalliseen politiikkaan. Hajautus onkin poliittinen asia, joka kuohuttaa tunteita. Muutamat harvat asiantuntijat katoavat Suomessa hajautettuna ympäri periferiaa, kuka niitä enää tavoittaa...

3) Uudistetaan kasvuyrittäjyyttä edistävä rahoitus- ja palvelujärjestelmä yrittäjä- ja sijoittajalähtöisesti toimivaksi selkeäksi kokonaisuudeksi. 
Kohdennetaan osa yrityspalveluista ja yrityshautomotoiminnasta valikoidulle joukolle nopeaa kasvua tavoittelevia yrityksiä. Kehitetään kasvuyritysten palvelujärjestelmää kokonaisuutena siten, että julkisten toimijoiden roolit ja tarjoamat muodostavat selkeän kokonaisuuden. Kannustetaan verotuksen keinoin kokeneita pääomasijoittajia ja liiketoimintaosaajia sitoutumaan nopeaa kasvua ja kansainvälistymistä tavoittelevien yritysten kehittämiseen. Edistetään uusilla julkisen ja yksityisen sektorin yhteistoimintamalleilla työeläkeyhtiöiden ja ulkomaisten sijoitusyhtiöiden riskipääoman hakeutumista alkaviin suomalaisiin innovatiivisiin yrityksiin.

Hyvä ajatus edistää kasvuyrittäjyyttä, mutta onko toteutunut? Ahtisaari-luennossaan Jyväskylässä Jorma Ollila arvioi, että Suomessa on vähänlaisesti kasvuyrittäjiksi halukkaita.
Parasta kasvupolitiikka olisi kuitenkin mielestäni orastavan kasvun tukeminen. Olisi huomattava hiljaiset signaalit, jotka nousevat esimerkiksi uudesta tutkimustiedosta tai huipputeknologiasta. Nyt Suomessa ei ole minkäänlaista strategiaa hiljaisten signaalien edistämiseen. Aivan uusia ideoita ei huomioida, sillä aluksi yrityksellä pitäisi olla jo toimiva johto, toimiva verkosto, asiakkaita ja joku demotuote tai vastaava. Nämä kynnykset, joita mm. Tekes asettaa, ovat liian kovia. Niinpä ei pääse syntymään hankkeita edes sille tasolle, että voitaisiin miettiä ovatko ne mahdollisia kasvuyrityksiä vai eivät.

4) Luodaan ja hyödynnetään uusia, yrityksiä ja muita yhteisöjä laajasti innovaatiotoimintaan houkuttelevia kilpailu- ja markkinakannusteita.
Lainsäädäntöä ja toimintaympäristön arkkitehtuuria uudistetaan innovaatiotoimintaa mahdollistavaksi ja siihen kannustavaksi. Julkisten hankintojen periaatteita ja käytäntöjä kehitetään innovatiivisten ratkaisujen kysyntää lisäävään suuntaan. Kehitetään olemassa olevia julkisia ohjelmatoiminnan ja rahoituksen muotoja ja suunnataan niitä innovatiivisten ratkaisujen kysynnän lisäämiseen.

Kannusteilla ei ole merkitystä, jos innovaatiopolitiikka ei ole alkupäässä kunnossa. Odotteleva passiivinen asenne pitäisi saada pois virkamiestaholta. Jokaisen konsultin pitäisi olla halukas paneutumaan mahdollisen asiakaan ideaan omatoimisesti. Kasvanut kiinnostunut ilmapiiri on yksi hyvä ja ilmainen tapa aloittaa uusia hankkeita.

Suomen verotus on alkavia yrittäjiä kohden niin rankkaa nyt, että parannusta pitäisi kyllä saada. On kohtuutonta, että yrittäjä joutuu maksamaan pitkälle samat verot kuin tavallinen palkansaaja ja vaikka saisi yrityksensä miljoonatason liikevaihtoon, hän ei siltikää voi hyötyä menestyksestä senkään vertaa kuin sijoittaisi saman rahan jo valmiiseen bisnekseen. Siten omaan yritykseen sijoittaminen ei ole järkevää. Siten tuossa tavoitteessa 4 on paljon järkeä, mutta en tiedä tuliko siihen tässä muutoksia.

5) Päivitetään kansallinen asiantuntija- ja rahoituspalvelujen kokonaisuus kysyntä- ja käyttäjälähtöisen innovaatiotoiminnan tarpeisiin. 
Päivitetään tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan asiantuntijapalvelujen ja julkisten rahoituskannusteiden järjestelmä vastaamaan kysyntä- ja käyttäjälähtöisen lähestymistavan tarpeita. Luodaan uusia toimintamuotoja ja kannusteita aidosti kysyntä- ja käyttäjälähtöisen innovaatiotoiminnan edellyttämän laajapohjaisen vuorovaikutuksen tueksi.

Tässä on mielstäni menty väärään suuntaan. Innovaation käsitettä on lavennettu kattamaan nakkikoppitoiminta ja mikä tahansa, missä kysynnästä syntyy uutta "kuohuntaa". Aito kysyntälähteisyys (kysyntäimu) pudottaa ehkä teknologiayritykset (teknologiatyöntö) kokonaan pois. Muualla on toisaalta sanottu (esim. Mannermaa: Hiljaisista signaaleista uusi tulevaisuus), että jatkossakin menestystä tulee nimenomaan teknologian avulla. Tuo kysyntälähtöisyys pudottaa myös perustutkimuksen pois, sillä eihän huippututkimukselle ole heti alussa kysyntää, se on joukko uusia teorioita ja parhaimmillaan tuottaa vasta mahdollisia kysymyksiä tutkijalleen.

Tuosta kuvauksesta saa käsityksen, että ensin kehitetään järjestelmä. Mutta eikö aktiivisuutta kannata painottaa viedä keksijöiden ja yrittäjien suuntaan. Järjestelmät eivät luo innovaatioita vaan yksilöt.

6) Kehitetään Suomeen laajasti innovatiivisuuteen kannustava oppimisympäristö. 
Kehitetään koulutusjärjestelmäämme niin, että se vahvistaa yleistä osaamistasoa ja tukee erityislahjakkuuksien kehittymistä. Tuodaan kansainvälisyys,
vuorovaikutustaidot, yrittäjyys, luovuus ja innovatiivisuus opetuksen ytimeen. Synnytetään Suomeen kansainvälisesti huipputasoinen oppimisen kehitysympäristö. Lisätään kannusteita ja mahdollisuuksia ennakoivaan kouluttautumiseen ja jatkuvaan oppimiseen työelämässä.

Ehkä yliopistoissa on tehty oppimisympäristöjä. Yrittäjäkoulutusta niillä varmaan on, samoin jo koulussa saatetaan opetella yrittämisen aakkosia.

7) Kehitetään tutkimus- ja korkeakoulujärjestelmästämme kansainvälisesti kilpailukykyinen osaamisten ja innovaatioiden kehitysympäristö.
Vahvistetaan yliopistojen ja tutkimuslaitosten tutkimuskapasiteettia ottaen huomioon kansallisen innovaatiopolitiikan painopisteet. Toteutetaan valmisteilla oleva yliopistouudistus ripeästi ja organisoidaan laajemminkin tutkimuslaitokset ja korkeakoulut merkittävästi nykyistä suuremmiksi, johtamiseltaan, muutoskyvykkyydeltään, resursseiltaan ja hallinnoltaan moderneiksi kokonaisuuksiksi. Tiivistetään yliopistojen ja tutkimuslaitosten yhteistyötä. Uudistetaan yliopistojen ohjaus- ja rahoitusjärjestelmää tukemaan vuorovaikutusta yliopistojen, elinkeinoelämän ja muun yhteiskunnan välillä.

Keskusjohtoisuus ei ole ainoa tapa kehittää. Yliopistoissa opiskelevat näyttävät saavan helposti rahoitusta innovaatiohankkeilleen - eri lähteistä. Saisivatpa yrittäjät yhtä helposti. Mutta miksi ei voitaisi yhdistää yrittäjien ja yliopistojen ihmisten potentiaalia ja rahoitusmahdollisuuksia?

8) Korjataan henkilöverotus ja muut Suomen houkuttavuutta oleellisesti heikentävät tekijät kilpailukykyiselle tasolle. 
Julkisten ja yksityisten toimijoiden yhteistyönä selvitetään ja korjataan heti sellaiset toimintaympäristön puutteet, jotka haittaavat osaajien laajamittaista hakeutumista ja sijoittumista maahamme. Luodaan kansainvälisten parhaiden käytäntöjen mukainen, aktiivinen maahanmuuttopolitiikka osaamis- ja työperusteisen maahanmuuton vauhdittamiseksi.

Tästä oli edellä jo puhetta. Yrittäjä joutuu maksamaan kallista ansiotuloveroa pitkät ajat, vaikka joutuu kokemaan riskit ja elättämään joukkoa työntekijöitä. Riskejä ja tuloja ja veroja pitäisi tarkastella kokonaisuutena siten, että mikään osapuoli ei joudu liian ahtaalle. Tässä olisi valtiolla venymisen paikka, mutta riittääkö poliittista tahtoa?

9) Kehitetään suomalainen johtamiskoulutus kansainvälisen huipun tasolle. 
Kehitetään suomalaista johtamiskoulutusta sekä suomalaisten yritysten ja julkisten yhteisöjen johtamisosaamista, erityisesti muutosjohtamiskyvykkyyksiä, systemaattisesti ja laaja-alaisesti kohti parasta kansainvälistä tasoa.

Kun tunnetaan suomalaisten luonteenpiirteet, tuo esitys tuntuu vähän hurjalta. Mistä saisimme johtamisoppia, Tuntemattomasta sotilaastako? Parasta johtamista pitkän päälle on avoimuus ja rehellinen luonne. Nokian tarinassa olisi opittavaa. Voiko johtamista kouluttaa kouluttamalla, vai pitääkö se itse oppia käytännössä?
Suomalaisten perusasenteet huipputason johtajiksi eivät ole kovin hyvät. Asenteet pitäisi ensiksi saada paremmiksi. Toisaalta talouslama aiheuttaa omat hankaluutensa useimpiin henkisiin ponnisteluihin tänään.

10) Mukautetaan innovaatiopolitiikan toteuttajien strategiat ja toiminta kansallisen innovaatiostrategian perusvalintoihin. 

Toteutetaan kansainvälinen arviointi nykyisten politiikkapäätösten, toimintamallien, rakenteiden ja resursoinnin yhteensopivuudesta kansallisen innovaatiostrategian keskeisten teemojen ja tavoitteiden kanssa. Uudistetaan toimijoiden roolitus ja strategiat siten, että ne muodostavat kansallisen innovaatiostrategian perusvalintoja palvelevan kokonaisuuden.

Tämä kuulostaa DDR:n meiningiltä! Ei kai meille tule pakko-ohjausta jostakin.Tuo kansainvälinen arvio saatiin, mistä edellä pienellä mainittiin, mutta roolitusmuutokset ja strategiamuutokset eivät menneet perille. Jatkuva strategioiden muuttaminen ei auta. Aivan ensimmäiseksi painopisteitä kehitysohjelmien laadinnassa ja hankkeiden ja rahoitusten priorisoinnissa pitäisi muuttaa niin, että se harvinainen voimavara, mistä innovointi lähtee, saisi äänensä kuuluville jo suunnitteluvaiheessa. 
Pahimmassa tapauksessa hyöty menee konsulteille, jotka ovat tietynlaisia välietappeja koko prosessissa, mutta eivät itse ole mitenkään strategisessa asemassa.



Yhteenvetoa, miksi ohjelma ei näytä onnistuneen
Syitä miksi ohjelma ei ole alkanut toteutumaan:

• Ohjelman laatijoissa ei ollut "oikeaa yrittäjää", joka olisi tällä alueella todellinen asiantuntija, siis kysyntätilanteessa tätä järjestelmää kohtaan. Näin ei ole saatu dialogia. Jos ohjelmatyöryhmässä on Nokian edustaja (teknologiajohtaja) ja joku muotoilujohtaja, mainostoimiston edustaja ja toistakymmentä virkamiestä, tuo osanotto jo on viemässä ohjelmaa byrokraattiseen suuntaan - poispäin yrittäjistä ja keksijöistä.
• Hanke oli liian keskusjohtoinen, ylhäältä ohjattu.
• Verotusmuutoksia ja muutoksia kannustimiin ei ole Suomessa mahdollista tehdä, koska eri poliittisilla puolueilla on näkemyksensä, joiden muuttuminen vie 10 vuotta, jopa kymmeniä vuosia.
  

Jorma Ollilan kanssa samaa mieltä

Olin eilen (1.12.) Yliopistolla kuuntelemassa Jorma Ollilan esitystä: Uudistummeko vain kriisien kautta? Se oli monipuolinen esitys ja pohjautui totuudenmukaisiin lähtötietoihin Suomenkin osalta, sillä juuri on saatu aikaan kaksi merkittävää raporttia Suomen tilasta: 1) tutkimuksen tila Suomessa (Akatemia) 2) innovaatiojärjestelmän tila (kansainvälinen selvitys). Olen kommentoinut näitä aiheita aiemmin tässä blogissa:

• Suomalainen tutkimus- ja innovaatio-järjestelmä on suurten uudistusten tarpeessa 

• 
  
  
  
  

  Tieteen taso Suomessa, Akatemia selvitti  

  Ajaako Suomi käytetyllä IT-mersulla
  

  
  
  
  

IT-puolikin on kauttaaltaan retuperällä kuten tuo IT-mersujuttu kertoo. Tarttis tehdä sille IT:llekin jotakin, muta sehän juuri on tutkimukseni alaa, saisinko kenties yhteistyökumppaneita?

Elvytys ja Hallituksen päämäärät
Olen Ollilan kanssa samaa mieltä lähes kaikesta paitsi Hallituksen suorittaman "elvytyksen" tehosta. Itse asiassa Hallitus ei ole elvyttänyt paljoakaan vaikka Katainen niin väittää. Se on vain jatkanut verohelpotuksia, jotka se valitsi strategiakseen ns. hyvänä aikana, ennen vuoden 2008 kesää. Suorittamalla yhä lisääntyviä tulonsiirtoja passiivisille suurituloisille tämä raha menee hukkaan, sillä se ei tule tehokkaaseen käyttöön, niinhän Ollila tuossa puheessaan totesi, että Suomessa ei ole sellaista kasvuyritysmenttaliteettiä mitä tarvittaisiin: varakkaat jäävät omaan tyytyväisyyden tilaansa, ja sijoittavat pääomansa varman päälle tukeviin kohteisiin tai viihteeseen tai kansakunnan menestymisen kannalta turhanpäiväiseen kulutukseen.

Lesonen ja Jegoroff Oulussa ja muutamat Elektrobittiin siirtyneet johtajat ovat harvoja poikkeuksia.


Matalan infran rakentaminen ei ole sellaista elvytystä, että se Suomea pelastaisi uhkaavalta taantumalta. Korkeintaan se parantaa tietyn ammattiryhmän (tien rakentajat) tilannetta vuoden tai pari. Sitten on tierahat ja siltarumpurahat syöty, ja valtion kirstun pohja ammottaa entistä tyhjempänä - mutta on komeat sillat ja pitkästi uutta asfalttia - aivan entisen tien vieressä.

Parempi esitys elvytykseksi: Jos elvytysrahaa ohjataan pitkän tähtäimen kehitykseen juuri oikeaan kohteeseen sellaiseen tarpeeseen, missä yrittäjä tai tavallinen yksilökin on jatkamisen kannalta tiukassa tilanteessa, hän voi 100 euron summallakin maksaa yhden suorituksen, velan tai vipin pois ja näin tämä sen saanut taho (toinen samanmoinen) voi taas maksaa rästinsä pois ja näin sama satanen voi kiertää lähipiirissä moneen kertaan. Silloin valtion satsauksen takaisinmaksuaika on todella pieni ja liikevaihtoa syntyy moninkertainen määrä siihen verrattuna, että valtiovarainministeri työntää sen rahan sellaiseen taskuun, jossa se sekoittuu muiden rahojen joukkoon, eikä tuota kenellekään mitään lisäarvoa. Tämä on maalaisen matematiikkaa, mutta se toimii monin verroin paremmin kuin perustelemattomat väitteet veroelvytyksen tehoista (on silläkin tosin marginaalista vaikutusta).

Odottelun aika on ohi
Itseasiassa Ollilan arvio odottelusta ja paikaallaanpolkemisesta liittyykin juuri Hallituksen tehottomaan investointipolitiikkaan, siltarumpupolitiikkaan. Eikö Hallituksella todella ole järkeä miettiä tärkeämpiä asioita kuin ajo-opetuksen asennekasvatus? Hallitus puuhastelee paljon täysin arvottomien asioiden parissa. Missä ovat teot ja suunnitelmat lamasta nousemiseksi?

Ollilan kommentteja tutkimuspolitiikasta ja yliopistojen tilanteesta
Oikein hyvä kun tämä kritiikki tuli esille tällä foorumilla. Mielestäni yliopistojen ohjelmat tutkijoiden liikkumisen edistämisestä ovat lähes arvottomia. Sitäpaitsi näihin Fullbright- ja EU-vierailupaketteihin on lähes mahdotonta päästä, jos on toisinajattelija tai verkostojen ulkopuolella, vaikka olisi huomattavasti kokeneempi ja osaavampi kuin "junorit". Nehän ovat nuorisoa varten. Usein niissä on ikärajoitteet ja kohtuuttoman paljon esteitä, jotka nimenomaan estävät siirtymisen kansainvälisiin tutkimuskeskuksiin. Onko esteet tehty rajoittamaan tasoa? Jos näin, millä tasoa mitattaisiin, artikkelien määrälläkö?

Tutkijanvaihto-ohjelmat ovat turhan byrokraattisia. Eihän se edes maksaisi paljoakaan, jos henkilö A menee paikasta B paikkaan C ja sieltä tulee henkilö D hänen tilalleen vähäksi aikaa? Olisin itse halukas sellaiseen, mutta minulla ei ole edes paikkaa B mistä lähteä. Olen toisinajattelija ja siksi kukaan ei ole pistänyt tikkua ristiin tutkijanurani edistämiseksi. Ei mitään! Näin siitä huolimatta, että tulokseni ovat Suomen oloissa poikkeukselliset kymmenienkin vuosien perspektiivillä. Tutkimukseni avaisi reittejä ohjelmistojen luotettavuuden parantamiseen ja auttaisi monipuolisesti jatkuvasti lisääntyvän avoimen koodin bisneksessä. Tässä olisi tutkittavaa pilvin pimein.

Yrittäjyyden edistämisestä
Suomessa tosiaankin pyhäpuheissa kannatetaan yrittäjyyttä, mutta kun tekojen aika tulee, kelkka kääntyy korporaatoiden puolelle. Tästä ministeri Pekkarinen sanoikin Innovaatioraportin julkistamistilaisuudessa: erilaiset byrokratiatahot ja konsultit ovat imeneet sijoitetusta noin miljardin euron potista 70% ja yrittäjille on jäänyt rippeitä. Miten se näin pääsi käymään? Eikö herttanen sentään kannattaisi panostaa juuri niihin harvoihin schumpeteriläisiin yrittäjiin, jotka ovat persoonallisuuksia ja erottuvat harmaasta massasta, ovat koulutettuja, lahjakkaita ja eteenpäin pyrkiviä?



Suhtautumisen yrityskonsultteihin on muututtava yritysmielisempään suuntaan

Konsultit tulevat ja menevät. Heidän varaansa ei koskaan saa rakentaa mitään strategiaa - ei kunnallistaloudessa eikä yrityksissäkään - ei myöskään innovaatiopolitiikassa.  Valitettavasti tämän viestin saaminen perille on hankalaa - heillähän on näppinsä pelissä jokaisessa välissä. Ollila ei puhunut konsulteista mitään, mutta hänen asenteestaan kävi selville, että hän arvostaa juuri yrittäjiä, William Baumolin tapaan. Heille on mahdollistettava sileämpi eteneminen, riskien jakaminen, motivointi uusilla palkkiomalleilla sekä se, että epäonnistumisiakin on voitava hyväksyä, sillä juuri niiden kautta voidaan arvioida missä järjestelmämme toimii ja missä ei. Epäonnistujalle on sallittava uusi mahdollisuus.


Perustutkimuksen edistäminen soveltavan tutkimuksen sijasta
Ollila esitti, että soveltava tutkimus ja perustutkimus eivät ole toisiaan poissulkevia tapauksia. Näkisin asian toisin pienessä Suomessamme, jossa on pienet budjetit. Itseasisassa IT-tutkimuksen ympärillä muutaman vuoden pyörittyäni en ole löytänyt yhtään IT-puolen perustutkimusprojektia koko Suomesta. Onko niitä? Ne on varmaankin kuopattu syvälle, jotta saadaan mellastaa asiakasyritysten kanssa suoraan. 


Jokainen voi päätellä kuuluuko oma kiinnostusalueeni perustutkimukseen vai ei, vaikkapa katsomalla blogiani. Olen tietoisesti etsinyt kaikkia rajapintoja symbolisesta analyysistä suhteessa koko tietojenkäsittelytieteeseen (core computer science). Tämä vastaa juuri sitä, mitä Jorma Ollila tarkoitti kun hän sanoi, että perustutkimukselle on ominaista se, että osataan esittää oikeita kysymyksiä. Blogillani on jo lähes 500 kävijää ympäri maailman. Merkillistä vain on, että Suomesta ei löydy sellaisia, joilla olisi aikaa perehtyä. Tuo blogin aihe (mallin tarkastuksen osalta) menee kahdenkin suomalaisen yliopiston tutkimusalueelle, mutta ne eivät ole kommentoineet. Voisi päätellä, että ne eivät siis harrasta perustutkimusta, kun eivät kommentoi. Ne eivät etsi perustutkimuksen tapaan kysymyksiä ja vastauksia - yhdessä muiden tutkijoiden kanssa kuten tieteessä pitäisi tehdä. Muutkaan suomalaiset yliopistot eivät kommentoi, vaikka olen ilmoittanut blogin hienoista mahdollisuuksista edistää tiedettä uudella tavalla. Ne eivät edes odota, että joku voisi ottaa heihin yhteyttä.



Yksilöiden arvostamisesta
Ollila on selvästi yksilöiden puolella organisaatioiden sijasta. Yliopistot ovat erikoisella tavalla yhteisöllisiä: ihmiset niissä ovat tasostaan riippumatta hyvinkin yksinäisiä, vaikka ympärillä hyörii tuhansia ja taas tuhansia ihmisiä. Sanoisin, että yliopistoissa olisi hirveä potentiaali, jos oppisivat vielä ajattelemaan yhdessä ja oppisivat edistämään toistensa työtä.  Voitaisiinko pyytää takaisin ripaus Sokrateen henkeä: dialogia ja asiallisen keskustelun taitoa? 

Olen saanut mahdollisuuksia keskustella tieteestä pelkästään ulkomaan matkoilla (ei Suomessa). Konferensseissakaan keskustelu ei toimi aina kovin hyvin, mutta viimeksi Denverin SLE-konferenssissa oli erittäin hyvää keskustelua Core computer science:sta. Pohjustuksena keskustelulle minulla oli esittää uusi kirjani, siten kaikki tunsivat motiivini kun pääpuhuja Bezivin otti sen esille esitelmänsä aikana.



Johtopäätöksiä
Uskon itse, että Ollilan persoonalla on ollut suuri vaikutus Nokian nousussa maailman mahdiksi, vaikkakin yleensä juuri alaiset ovat ne, jotka varsinaisen työn tekevät. Harvoin tapaa yhtä inhimillistä ja asiallista johtajaa, jolla on jalat maassa, mutta joka silti näkee pitkälle tulevaisuuteen. 

90-luvulla Nokian pääarvoja oli toisen ihmisen kunnioittaminen. Se loi luottamuksellisen ilmapiirin ja mahdollisti huikean kasvun vuodesta vuoteen. Tänään tilanne taitaa olla sielläkin karumpi, taidetaan olla lähempänä selviytymistaistelua sielläkin...

Voisimmekohan oppia nyt Nokia sagan alkuvaiheista?

Kaksi todella kallista hanketta, tuottavatko hyötyä?

Cernissä käynnistettiin uudelleen hiukkaskiihdytin 

Kuva: FABRICE COFFRINI / AFP

Maailman voimakkain hiukkaskiihdytin käynnistettiin uudelleen perjantaina 22.11 Cernissä (Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskus). Se jouduttiin sulkemaan heliumvuodon takia viime vuoden syksyllä vain yhdeksän päivää käynnistämisen jälkeen.

Tämä kiihdytin (LHC, Large Hadron Collider) sijaitsee 27 kilometriä pitkässä tunnelissa Ranskan ja Sveitsin rajalla. Sen avulla on tarkoitus löytää aineen pienimpiä osasia eli alkeishiukkasia, joita ei aiemmin ole voitu havaita. Sen toivotaan myös antavan tietoa maailmankaikkeuden syntyhetken tapahtumista. Lähes neljä miljardia euroa maksanut kiihdytin on yksi tieteen historian kalleimpia laitteita. Sen rakentamiseen kului lähes 20 vuotta.

Toivotaan, että investoinnista saadaan myös hyötyä. Tämä kiihdytin taisi onnistua törmäyttämään atomiytimiä keskenään. Edistystä on siis tapahtunut!

Toinen aivan samanhintainen projekti päättyi juuri

Microsoft "on saamaisillaan päätökseen" Windows Vista hankkeensa, kun uusi korvaava käyttöjärjestelmä on tullut myyntiin. 

Vista-projektin kokonaishinnaksi on kerrottu kuusi miljardia dollaria, se on siis aikalailla samaá hintaluokkaa kuin CERN:in kiihdytin. Vista taisi olla Microsoftille paha floppi, sehän myöhästyi useita vuosia, ei esitellyt juuri mitään oleellista tai hienoa. Kovinkaan monet teollisuusasiakkaat eivät uskaltaneet hankkia sitä, koska pelkäsivät virheitä. Toivotaan, että uusi Windows on luotettavampi ja pysyy kauemmin myynnissä. Emmehän taas halua ensi vuonna ostaa uusia koneita sen takia, että uusi käyttöjärjestelmä Windows 8 tai vastaava niin vaatii?!?

Ajaako Suomi käytetyllä IT-mersulla?

Suomi on myynyt tietoliikenteen infrastruktuurin ulkomaille. Nyt joudutaan käyttämään paljon rahaa huonosti toimiviin järjestelmiin (Kalle Isokallio):
- Kaikki se, mitä julkinen sektori on ostanut, kaikki ne tietojärjestelmät, eivät keskustele keskenään. Sitten ollaan hämmästyneitä, että oi ollaanks me nyt tehty näin?.

Pääministeri Vanhasen mielestä Suomella oli vuosituhannen vaihteeessa uusi mersu, silloin Suomi oli maailman huippua. Nyt ollaan pudottu jopa Viron taakse. Virolla on nyt uusi mersu ja hyvät systeemit, mutta Suomi yrittää paikkailla vanhaa mersua.

Suomalaiset laajakaistat eivät toimi ja lankapuhelimet on keritty kerille maaseuduilla.

Nämä töppäykset menevät pääosin päättäjien piikkiin. Ahneusko on iskenyt ja haluttu nopeaa rahaa. Toisaalta Soneralla oli kiire ostella ilmaa Saksasta jokunen vuosi sitten. Saksa myi sitä meille innokkaasti, taisi olla muutaman miljardin arvosta, mutta ei ole kertonut mihin tuon rahansa käytti. Ehkä rakensivat omat laajakaistansa koko maahan.

Tuleeko suomalaisesta tietokirjallisuudesta vientituotetta?

Osmo Pekonen on monipuolinen tieteen ja kulttuurin persoona. Hän on FT ja YTT ja toimii Helsingin ja Jyväskylän yliopistoissa matematiikan dosenttina. Hän on jäsenenä monissa alan liitoissa kuten Suomen Kirjailijaliitto, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Suomen Tietokirjailijat (hallituksen jäsen) ja Suomen tiedetoimittajain liitto (hallituksen jäsen 1995-2001).
Näiden jäsenyyksien takiakin hän haluaa edistää suomalaisten tietokirjojen vientiä ja ehdotti jopa Hesarin tiedesivuilla, että Suomen tulisi saada osasto Frankfurtin kirjamessuille Suomen teemavuonna 2014.

Toinen aktiivinen tietokirjallisuuden persoona, kustantaja ja paljon muuta Kimmo Pietiläinen kommentoi Pekosen ehdotusta Hesarissa 22.11. Hän toimii Terra Cognita-nimisessä yhtiössään. Pietiläisen tavoitteissa lienee enemmänkin suomentaa kirjoja ja tuoda ulkomailta, missä hän on saanut paljonkin aikaan. Niinpä näiden kahden herran mielipiteeet menevät aikalailla ristiin.

Pietiläinen näyttää vähättelevän suomalaisen kirjatuotannon volyymiä ja mahdollisuuksia, missä hän on osaksi oikeassakin. Hän väittää, että Suomessa ei ole vahvaa ajattelun ja tietämisen perinnettä ja että nykytilanne ei ole vahva. Hän tuo esille, että lehdistö on nyt turhanpäiväistymässä, ja siinä hän varmasti on oikeassa. Julkisuudessa suositaan keittokirjoja ja dekkareita ja sitä rataa viihdettä ja hömppää. Se ilmentää osaltaan ajattelun kehnoa tilaa.

En ymmärrä mitä Pietiläinen tarkoittaa sanoessaan, että apuun tarvitaan suomalaisen tietokirjallisuuden tukahduttaja? Eikö paremminkin elvyttäjä, vai onko hän niin pettynyt mahdollisuuksiin suomentaa kirjoja?  Satiirisesti hän väittää, että yhteiskuntamme on kunnostautunut suomalaisen tietokirjallusuuden alasajossa. Hän väittää näin, vaikka juuri tänä vuonna hän on saanut Suomen tiedetoimittajain liiton vuotuisen Tiedetoimittaja-palkinnon, erityisesti ajankohtaisen ulkomaisen tiedekirjallisuuden tarjoamisesta suomen kielellä suomalaisille lukijoille. Hän pitää silti kääntämisen tulevaisuutta haasteellisena.Hyvän kielipään omaavat lukijat käyttävät mieluusti englantia ja muitakin kieliä.

Pekosen tuotanto on syvällisempää kuin fyysikko Pietiläisen. Hän on käyttänyt useitakin kustantajia. Mielipiteissäni en olisi noin synkkä kuin Pietiläinen. Paljon tietysti on kiinni yhteiskunnasta voiko se tukea suomalaisten kirjojen kustantamista ja kääntämistä englanniksi. Kirjoittaminen suomeksi on isänmaallinen teko. Tottakai se pitäisi tehdä mahdollisimman helpoksi kuten Pekonen ehdottaa. Eri asia kuinka pitkälle siinä onnistutaan, vai viekö amerikkalainen popularismi ja englikaaninen vyörytys voiton?

Omista kirjoistani
Jos Pekosella on parisen kymmentä kirjaa ja Pietiläinen kustantanut vajaat 100 (n. 80), oma tuotantoni on suppeaa eikä aiemmin tarkoitettukaan suurelle yleisölle. Englanninkielinen Symbolic Analysis kirja käännettiin suoraan englanniksi. Nyt on valmistumassa suomenkielinen kirja Käytännön opas ohjelmisto-ongelmien ratkaisemiseen. Kun se on valmis, olisi hyvä pitää tuumaus- ja suunnittelutauko ja tutkia miten se kannattaisi kääntää englanniksi. Ehkä sitten espanjaksi. Tulollaan minulla on yksi yhteiskuntasävytteinen pamfletti suomeksi, jota ei ole tarkoitustakaan kääntää. Näin saan kokoon seitsemän kirjaa alkaen vuodesta 1995. Saattaa hyvinkin olla, että symbolisen analyysin menetelmä, jonka kehitin ongelmisto-puolelle alkaa jalostumaan yleiseksi kognitiiviseksi mallintamistavaksi, josta olisi hyvä kirjoittaa kansainvälisille foorumeille. Tutkimuspuolella kirjoja arvostetaan enenmmän kuin pelkkää väitöskirjaa ja joukkoa erillisiä artikkeleita. Tutkija on meritoitunut, jos hän on pystynyt kirjoittamaan alastaan useita kirjoja. En itse katsoisi kuka kustantaja on, sisältö se ratkaisee, eikä nimi kirjan alussa. 

Ensimmäisen kirjan voi tehdä kuka vaan, mutta sitten siinä punnitaan todelliset rahkeet: valmistuuko toinen ja useampia kirjoja. Itse tuen mieluummin ulkomaisia tiedekirjoja kuin tieteellisiä artikkeleita, tosin molemmilla on hyvät puolensa. Sähköinen kirjanlukulaite olisi hyvä asia: voisi vaikka autossa istuessa kuunnelle tieteen syvimpiä saloja - nyt kun radiosta tulee pelkkää hömppää.

Chasm-ilmiö: Tuotekehityksen musta aukko

Tänä päivänä innovaatioista puhutaan "suu vaahdossa", vaikka yleensä tarkoitetaan jonkin asian A sopeuttamista johonkin ympäristöön B siten, että tässä sopeuttamisessa on yksi tai muutama uusi piirre, joiden kuvitellaan tuottavan hyötyä. Seuraavassa kerron miten tässä mielessäni mennään metsään.

Kun viimeisintä innovaatiostrategiaa alettiin luomaan, päättäjillä varmaan oli oma lehmänsä ojassa ja niinpä kun varmaan oli huomattu, että hyviä keksintöjä ja kekseliäitä ihmisiä ja aktiivisia yrittäjähenkisiä persoonia on todella vähän, ja kun konsultin pitää joka tapauksessa leipänsä tienata, silloin innovaatio määriteltiin "innovatiivisella tavalla" tarkoittamaan lähes mitä tahansa palvelua: innovaatio on muka joku kysyntälähtöinen, hyödynnetty tilaisuus. Tämän lavean määritelmän ansiosta varsinaiset keksijät pullahtivat rahan jaosta etujoukoista pois, ja tilalle pääsi ryntäämään kaikenlaista helppoheikkiä, jolla vain on hyvä ulosanti ja sopivasti suhteita ja supliikkia. Tämän helppoheikkimeiningin takia kulut jakaantuvat siten, että suuri massa pääsee osingosta osalliseksi ja konsulttien veloittama osuus kasvaa, kun liikkeellä on enemmän porukkaa. Tästä asiasta, eli T&K-kulujen väärästä kohdentumisesta, ministeri Mauri Pekkarinen ottikin kantaa kun uusin innovaatioarvio julkistettiin muutama viikko sitten.

Konsulteilla ja konsultoivilla yrityksillä oli innovaatiostrategian luomisessa paljonkin sananvaltaa, mutta oliko keksijöillä ja varsinaisilla yrittäjillä edes yhtä paljon? En muista sitä, mutta ainakin tosiasia on, että kiireisillä yrittäjillä ei ole aikaa toimia komiteoissa miettimässä sanamuotoja ja politiikkaa. Konsultit tietysti suunnittelevat omat lausumansa niin, että heitä tarvittaisiin mahdollisimman paljon ja jopa että konsulttipalveluinnovaatioitakin olisi mahdollista tehdä. Valitettavasti konsultti-innovaatio ei koskaan yllä kansainvälisille foorumeille asti.

Innovaatiolle on palautettava sen entinen merkitys!!!
Näyttää siltä, että Suomessa on alettu tulkitsemaan kansainvälisiä bisnes-käytäntöjä omavaltaisella tavalla omiin tarkoituksiin. Perinteinen käsitys innovaation kehittymisestä on peräisin Geffrey Moorelta: Market Lifecycle. Olen erityisesti kuunnellut hänen kolleegansa Mark Chandlerin esitelmiä USA:ssa ja Suomessa useampaankin kertaan.

 

Uusi todellinen innovaatio näkyy kuvassa vasemmalla. Sitä kehitetään huippulabrassa tai autotallissa muutaman innostuneen pelle-pelottoman toimesta. Aluksi kehitelmä on sitä tasoa, että sitä ei voi myydä eikä edes esitellä muille paitsi tohtoritason henkilöille ja huipputason insinööreille. Vaikka Linux-käyttöjärjestelmä ei huipputeknologiaa olekaan, Linus Thorvaldsilta meni kolme vuotta Helsingin Yliopistossa päästä tämä vaihe läpi. Sen jälkeen hän lähetti koodinsa (20.000 riviä C-kieltä) eteenpäin ilmaiseksi, jolloin siihen tarttui muutama uusi innostunut henkilö, ja kaikki loppu on jo historiaa.

Linux-käyttöjärjestelmän koodi on tarpeeksi houkutteleva, jotta pelkästään sen koodimassa inspiroi yhä laajenevaa joukkoa parantamaan ja jatkokehittämään sen ydintä. Niinpä Linux selvisi mustasta aukosta, Chasm, mihin useimmat tuotekehityshankkeet putoavat iäkseen ja katoavat. Niin katosi myös Transmeta-niminen yritys, jossa Linus Thorvalds myös oli mukana. Tämä yritys katosi aikanaan markkinoilta kokonaan, se muuttui täysin salaiseksi, oliko sillä edes sähköpostiositetta tai puhelinnumeroa. Transmeta teki kaikkensa, jotta se olisi päässyt Chasmin yli. Siitä piti tulla aikanaan innovatiivisen Linux-hardwaren kehittäjä numero 1, valitettavasti hanke jäi kun nopeita soveltajia ei silloin ilmaantunut tarpeeksi. Tänä päivän tilanne olisi toidenlainen: nyt matkapuhelinaikakautena ollaan vähän samantapaisessa tilanteessa, tarvitaan tietämystä Linux-kovoista, sillä yhä uusia matkapuhelimia toimitetaan Linuxilla varustettuna: Android, Apple, Nokia, Samsung jne. Jos Transmeta olisi selvinnyt, Linuxin tilanne olisi nykyisin huomattavasti nykyistä kehittyneempi tai ehkä olisi tullut monopoli/oligopoli Intelin tapaan.

Pelkkä palvelu ei riitä innovaatioksi!
Mielestäni innovaatioksi ei voida kutsua sellaista ideaa, joka ei vaadi tuntuvaa alkupanostusta - johon ei edes liity mitään Chasm-riskiä. Jokainen kunnon innovaatio vaatii vähintään kahden vuoden panostuksen, usein 5 vuotta tai enemmän. On syytä erotella tällaiset heikot signaalit pois suuresta massasta, sillä jos jossakin tehtaassa kysyntälähtöisesti suunnitellaan uusi trukki tai parannus kulkutapaan, mikä on tyypillistä Suomen nykyinnovaatioille, sellaisella ei koskaan mitään merkittävää kansainvälistä markkinasouutta saa, sillä isommissa maissa isommissa tehtaissa todennäköisesti samoja asioita on mietitty jo vuosikausia aiemmin. Isossa maailmassa tarpeet ovat niin paljon suuremmat, että sitäkautta kysyntälähtöiset ideat varmaankin otetaan käyttöön suurimmista organisaatioista lähtien.

Jos Suomi alkaa tulkitsemaan innovaatiopolitiikka oman mielensä mukaan ja suomalainen myyntimies tai insinööri menee ulkomaille palveluinnovaatiotaan esittelemään, häntä ei kohta enää oteta vakavasti, sen jälkeen kun on joutunut kilpasille todellisten innovaatioiden kanssa, jotka ovat Chasm-vaiheensa kokeneet ja selvinneet maailman markkinoille. 

Suomessa pitäisi arvostaa keksijöitä entistä enemmän. Heitä pitäisi varjella kuin kukkaa kämmenellä. He ovat ainoita, jotka voivat Suomen pelastaa kehittämällä hienoja teknologioita, joista saattaa tulla aikanaan myös bisneskonsepteja Mainstreet-vaiheelle asti - jos pääsevät mustan aukon ohi. Palveluinnovaatiota kannattaisi kutsua vaikka palveluideaksi, että ei mene puurot ja vellit sekaisin.

Omia kokemuksia
Atmosfääri IT-alalla on muuttunut radikaalisti 1990-luvun lopulta lähtien. Suuri kupla romahti 2000-luvun alussa, jolloin aktiivisuus selvästi lopahti alalla. Sonera osti ilmansa Saksasta ja IoBox myytiin Telefonicalle suurella rahalla, mutta sitten ostajat tulivat järkiinsä. Vuoden 2003 jälkeen nousu jatkui pitkään, kunnes viime vuosi synkensi kuviota. IT-ala sinnittelee hengissä, mutta on ulkoistanut kehitystä halvempiin maihin. Keskustelusta voi aistia, että suhtautuminen kehitykseen Suomessa on entistä lyhytjänteisempää. Rahan on kierrettävä entistä nopeammin, sillä rahoitustilanne ei ole paras mahdollinen.


Nykyisin hankkeen pitää tuottaa voittoa nopeasti, ehkä ensimmäisen version on pyörittävä jo vuoden , parin aikana. Sampo Pankin massivisen integraation tavoiteaika oli 13 kk, vain reilu vuosi. Tuollainen nopeus ja tuollaiset rajaukset eivät mahdollista todellisten innovaatioiden kehittymistä. 

Valitettavasti yliopistot toimivat samalla lyhyellä aikajänteellä kuin teollisuuslaitokset. Sitä sopii ihmetellä. Perustutkimusta ei juurikaan tehdä, vaan yliopistoistakin on tullut ns. innovaatiotehtaita, akateemisia yrityksiä ja tiimejä. Seurauksena saattaa olla, että yhä suurempi osa suomalaisista todellisista innovaatioista liukenee jatkossa ulkomaille, sellaisiin tutkimuskeskuksiin, joissa tutkimuksen aikajänne on se perintinen 3-10 vuotta.


Sunnuntain Hesarin pääkirjoituksessa Tampereen Yliopiston professorit Anneli Anttonen ja Jorma Sipiliä olivat huolestuneita juuri nykyisestä tiedepolitiikasta. Heidän juttunsa otsikkona oli: Tieteen alamäkeen on syitä (22.11.2009: linkki vaatii Hesarin digilehden lukuoikeuden). Artikkeli loppui kysymykseen: Jos tiedepolitiikka on muuttunut innovaatiopolitiikaksi, jonka tarkoituksena on tehdä rahaa vientiteollisuudessa, miksi edes odottaisimme, että perustutkimus menestyy?

Pessimistin unelmapäivä; arvostusten tulee jatkossa muuttua

Tänään Suomessa saatiin kuulla kokonainen joukko kielteisiä uutisia. Pessimistit ovat varmaan riemuissaan. Sauli Niinistön arvioita pidän realistisina. Talous ei palaa entiselleen, vaan joudumme etsimään uusia paradigmoja, uusia menettelyjä ja pelisääntöjä. Voisi toivoa, että inhimillisyyttä ei tässä hötäkässä unohdeta. Elämän tarkoitus ja työn tarkoitus on palvella muita ihmisiä. Kapitalismissa tuota ajatusta on pidetty lapsellisena, absurdina, mutta voisimme päinvastoin pitää raakaa kapitalismia eräänlaisena hirviönä, joka ei tunne itseään ja joka joskus vielä syö itsensä.

Lääkkeeksi nousuun ja eheytymiseen voidaan tarjota inhimillisemmän fokuksen lisäksi uusia innovaatioita ja entistä parempaa osaamista. Näin olen itsekin toimimassa.

Yhteiskuntamme tekee hirveän paljon virheitä, jotka aiheuttavat tarpeettomia kuluja miljoonia ja jopa satoja miljoonia euroja. Sodat, rikokset ja kaikki turha pröystäily pitäisi saada kuriin, ehkä lopettaa kokonaan. Liiallinen tuhlailu olisi hyvä muuttaa lähimmäisiämme palvelevaksi toiminnaksi. Bill Gates on näyttänyt tässä meille mallia jo kauan, mutta näinhän USA:ssa on tapanakin - tehdä humanitäärisiä lahjoituksia vaikkapa Afrikkaan.

Poliitikoille voisi sanoa, että pankkien tukemisen ja valtarakenteiden pönkittämisen sijaan kansalainen Capitän pitäisi ottaa korokkeelle ja huomioida ensiksi kansalaisten tarpeet. Meillä on aivan tarpeeksi suuria monoliittisiä rakenteita, jotka osaavat kyllä huolehtia itsestään ilman, että veronmaksajien tarvitsisi niitä elvyttää. Sen sijaan peruskansalaisten toimeentuloon sijoitettu euro voi kiertää kauan lähiseudulla ja monistua auttamaan kokonaista ketjua.