IT-puolikin on kauttaaltaan retuperällä kuten tuo IT-mersujuttu kertoo. Tarttis tehdä sille IT:llekin jotakin, muta sehän juuri on tutkimukseni alaa, saisinko kenties yhteistyökumppaneita?
Elvytys ja Hallituksen päämäärät
Olen Ollilan kanssa samaa mieltä lähes kaikesta paitsi Hallituksen suorittaman "elvytyksen" tehosta. Itse asiassa Hallitus ei ole elvyttänyt paljoakaan vaikka Katainen niin väittää. Se on vain jatkanut verohelpotuksia, jotka se valitsi strategiakseen ns. hyvänä aikana, ennen vuoden 2008 kesää. Suorittamalla yhä lisääntyviä tulonsiirtoja passiivisille suurituloisille tämä raha menee hukkaan, sillä se ei tule tehokkaaseen käyttöön, niinhän Ollila tuossa puheessaan totesi, että Suomessa ei ole sellaista kasvuyritysmenttaliteettiä mitä tarvittaisiin: varakkaat jäävät omaan tyytyväisyyden tilaansa, ja sijoittavat pääomansa varman päälle tukeviin kohteisiin tai viihteeseen tai kansakunnan menestymisen kannalta turhanpäiväiseen kulutukseen.
Lesonen ja Jegoroff Oulussa ja muutamat Elektrobittiin siirtyneet johtajat ovat harvoja poikkeuksia.
Matalan infran rakentaminen ei ole sellaista elvytystä, että se Suomea pelastaisi uhkaavalta taantumalta. Korkeintaan se parantaa tietyn ammattiryhmän (tien rakentajat) tilannetta vuoden tai pari. Sitten on tierahat ja siltarumpurahat syöty, ja valtion kirstun pohja ammottaa entistä tyhjempänä - mutta on komeat sillat ja pitkästi uutta asfalttia - aivan entisen tien vieressä.
Parempi esitys elvytykseksi: Jos elvytysrahaa ohjataan pitkän tähtäimen kehitykseen juuri oikeaan kohteeseen sellaiseen tarpeeseen, missä yrittäjä tai tavallinen yksilökin on jatkamisen kannalta tiukassa tilanteessa, hän voi 100 euron summallakin maksaa yhden suorituksen, velan tai vipin pois ja näin tämä sen saanut taho (toinen samanmoinen) voi taas maksaa rästinsä pois ja näin sama satanen voi kiertää lähipiirissä moneen kertaan. Silloin valtion satsauksen takaisinmaksuaika on todella pieni ja liikevaihtoa syntyy moninkertainen määrä siihen verrattuna, että valtiovarainministeri työntää sen rahan sellaiseen taskuun, jossa se sekoittuu muiden rahojen joukkoon, eikä tuota kenellekään mitään lisäarvoa. Tämä on maalaisen matematiikkaa, mutta se toimii monin verroin paremmin kuin perustelemattomat väitteet veroelvytyksen tehoista (on silläkin tosin marginaalista vaikutusta).
Odottelun aika on ohi
Itseasiassa Ollilan arvio odottelusta ja paikaallaanpolkemisesta liittyykin juuri Hallituksen tehottomaan investointipolitiikkaan, siltarumpupolitiikkaan. Eikö Hallituksella todella ole järkeä miettiä tärkeämpiä asioita kuin ajo-opetuksen asennekasvatus? Hallitus puuhastelee paljon täysin arvottomien asioiden parissa. Missä ovat teot ja suunnitelmat lamasta nousemiseksi?
Ollilan kommentteja tutkimuspolitiikasta ja yliopistojen tilanteesta
Oikein hyvä kun tämä kritiikki tuli esille tällä foorumilla. Mielestäni yliopistojen ohjelmat tutkijoiden liikkumisen edistämisestä ovat lähes arvottomia. Sitäpaitsi näihin Fullbright- ja EU-vierailupaketteihin on lähes mahdotonta päästä, jos on toisinajattelija tai verkostojen ulkopuolella, vaikka olisi huomattavasti kokeneempi ja osaavampi kuin "junorit". Nehän ovat nuorisoa varten. Usein niissä on ikärajoitteet ja kohtuuttoman paljon esteitä, jotka nimenomaan estävät siirtymisen kansainvälisiin tutkimuskeskuksiin. Onko esteet tehty rajoittamaan tasoa? Jos näin, millä tasoa mitattaisiin, artikkelien määrälläkö?
Tutkijanvaihto-ohjelmat ovat turhan byrokraattisia. Eihän se edes maksaisi paljoakaan, jos henkilö A menee paikasta B paikkaan C ja sieltä tulee henkilö D hänen tilalleen vähäksi aikaa? Olisin itse halukas sellaiseen, mutta minulla ei ole edes paikkaa B mistä lähteä. Olen toisinajattelija ja siksi kukaan ei ole pistänyt tikkua ristiin tutkijanurani edistämiseksi. Ei mitään! Näin siitä huolimatta, että tulokseni ovat Suomen oloissa poikkeukselliset kymmenienkin vuosien perspektiivillä. Tutkimukseni avaisi reittejä ohjelmistojen luotettavuuden parantamiseen ja auttaisi monipuolisesti jatkuvasti lisääntyvän avoimen koodin bisneksessä. Tässä olisi tutkittavaa pilvin pimein.
Yrittäjyyden edistämisestä
Suomessa tosiaankin pyhäpuheissa kannatetaan yrittäjyyttä, mutta kun tekojen aika tulee, kelkka kääntyy korporaatoiden puolelle. Tästä ministeri Pekkarinen sanoikin Innovaatioraportin julkistamistilaisuudessa: erilaiset byrokratiatahot ja konsultit ovat imeneet sijoitetusta noin miljardin euron potista 70% ja yrittäjille on jäänyt rippeitä. Miten se näin pääsi käymään? Eikö herttanen sentään kannattaisi panostaa juuri niihin harvoihin schumpeteriläisiin yrittäjiin, jotka ovat persoonallisuuksia ja erottuvat harmaasta massasta, ovat koulutettuja, lahjakkaita ja eteenpäin pyrkiviä?
Suhtautumisen yrityskonsultteihin on muututtava yritysmielisempään suuntaan
Konsultit tulevat ja menevät. Heidän varaansa ei koskaan saa rakentaa mitään strategiaa - ei kunnallistaloudessa eikä yrityksissäkään - ei myöskään innovaatiopolitiikassa. Valitettavasti tämän viestin saaminen perille on hankalaa - heillähän on näppinsä pelissä jokaisessa välissä. Ollila ei puhunut konsulteista mitään, mutta hänen asenteestaan kävi selville, että hän arvostaa juuri yrittäjiä, William Baumolin tapaan. Heille on mahdollistettava sileämpi eteneminen, riskien jakaminen, motivointi uusilla palkkiomalleilla sekä se, että epäonnistumisiakin on voitava hyväksyä, sillä juuri niiden kautta voidaan arvioida missä järjestelmämme toimii ja missä ei. Epäonnistujalle on sallittava uusi mahdollisuus.
Perustutkimuksen edistäminen soveltavan tutkimuksen sijasta
Ollila esitti, että soveltava tutkimus ja perustutkimus eivät ole toisiaan poissulkevia tapauksia. Näkisin asian toisin pienessä Suomessamme, jossa on pienet budjetit. Itseasisassa IT-tutkimuksen ympärillä muutaman vuoden pyörittyäni en ole löytänyt yhtään IT-puolen perustutkimusprojektia koko Suomesta. Onko niitä? Ne on varmaankin kuopattu syvälle, jotta saadaan mellastaa asiakasyritysten kanssa suoraan.
Jokainen voi päätellä kuuluuko oma kiinnostusalueeni perustutkimukseen vai ei, vaikkapa katsomalla blogiani. Olen tietoisesti etsinyt kaikkia rajapintoja symbolisesta analyysistä suhteessa koko tietojenkäsittelytieteeseen (core computer science). Tämä vastaa juuri sitä, mitä Jorma Ollila tarkoitti kun hän sanoi, että perustutkimukselle on ominaista se, että osataan esittää oikeita kysymyksiä. Blogillani on jo lähes 500 kävijää ympäri maailman. Merkillistä vain on, että Suomesta ei löydy sellaisia, joilla olisi aikaa perehtyä. Tuo blogin aihe (mallin tarkastuksen osalta) menee kahdenkin suomalaisen yliopiston tutkimusalueelle, mutta ne eivät ole kommentoineet. Voisi päätellä, että ne eivät siis harrasta perustutkimusta, kun eivät kommentoi. Ne eivät etsi perustutkimuksen tapaan kysymyksiä ja vastauksia - yhdessä muiden tutkijoiden kanssa kuten tieteessä pitäisi tehdä. Muutkaan suomalaiset yliopistot eivät kommentoi, vaikka olen ilmoittanut blogin hienoista mahdollisuuksista edistää tiedettä uudella tavalla. Ne eivät edes odota, että joku voisi ottaa heihin yhteyttä.
Yksilöiden arvostamisesta
Ollila on selvästi yksilöiden puolella organisaatioiden sijasta. Yliopistot ovat erikoisella tavalla yhteisöllisiä: ihmiset niissä ovat tasostaan riippumatta hyvinkin yksinäisiä, vaikka ympärillä hyörii tuhansia ja taas tuhansia ihmisiä. Sanoisin, että yliopistoissa olisi hirveä potentiaali, jos oppisivat vielä ajattelemaan yhdessä ja oppisivat edistämään toistensa työtä. Voitaisiinko pyytää takaisin ripaus Sokrateen henkeä: dialogia ja asiallisen keskustelun taitoa?
Olen saanut mahdollisuuksia keskustella tieteestä pelkästään ulkomaan matkoilla (ei Suomessa). Konferensseissakaan keskustelu ei toimi aina kovin hyvin, mutta viimeksi Denverin SLE-konferenssissa oli erittäin hyvää keskustelua Core computer science:sta. Pohjustuksena keskustelulle minulla oli esittää uusi kirjani, siten kaikki tunsivat motiivini kun pääpuhuja Bezivin otti sen esille esitelmänsä aikana.
Johtopäätöksiä
Uskon itse, että Ollilan persoonalla on ollut suuri vaikutus Nokian nousussa maailman mahdiksi, vaikkakin yleensä juuri alaiset ovat ne, jotka varsinaisen työn tekevät. Harvoin tapaa yhtä inhimillistä ja asiallista johtajaa, jolla on jalat maassa, mutta joka silti näkee pitkälle tulevaisuuteen.
90-luvulla Nokian pääarvoja oli toisen ihmisen kunnioittaminen. Se loi luottamuksellisen ilmapiirin ja mahdollisti huikean kasvun vuodesta vuoteen. Tänään tilanne taitaa olla sielläkin karumpi, taidetaan olla lähempänä selviytymistaistelua sielläkin...
Voisimmekohan oppia nyt Nokia sagan alkuvaiheista?
